maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lapsen luokittelu transuksi voi kertoa stereotypioista


Törmäsin hyvin valaisevaan blogitekstiin lasten sukupuoli-identiteetistä. Nainen nimeltä Lindsay Leigh Bentley kirjoittaa omista kokemuksistaan. Teksti on ollut huippusuosittu. Laitan siitä tähän suomeksi pääasiat. Sitaatit ovat käännöksiä blogista.

Onko poikatyttö poika?


Lindsay aloittaa viittaamalla lapseen nimeltä Ryland. Video lapsen tarinasta löytyy täältä. Ryland syntyi tytöksi, mutta hänen vanhempansa päättivät vaihtaa tyttären sukupuoli-identiteettiä tämän ollessa 5-vuotias.

"Tytär identifioi itsensä pojaksi ja tykkäsi 'poikien' jutuista eikä 'tyttöjen' jutuista. Siksi vanhemmat leikkasivat hänen hiuksensa lyhyiksi, ostivat hänelle 'poikien' vaatteita ja alkoivat kertoa hänelle ja muille, että hän on poika."

Tarina kosketti Lindsayä, koska hän kokee itse olleensa pienenä samanlainen poikatyttö. Lindsay muistutti poikaa ja hän olisikin halunnut olla poika.

"Jo vauvana näytin pitävän enemmän 'poikien' jutuista. Olin raju, kova ja rohkea. --- Lempilelujani olivat kepit, ritsat, jousi ja nuolet, pyssyt, muta, moottoripyörät ja hirviöt. Kun sisareni ja minä valitsimme 'My little ponyt', valitsin sinisen ja leikkasin koko kiiltävän harjan niin lyhyeksi kuin mahdollista. Barbieni sai saman käsittelyn."

Sukupuolten teennäinen määrittely


Lindsayn vanhemmat eivät hätkähtäneet tyttären käytöstä, eivätkä tehneet siitä kauaskantoisia päätelmiä. He eivät piitanneet sukupuolinormistosta. Heidän lapsensa saivat olla omia itsejään ilman ulkopuolisia rajoituksia.

"Onneksi vanhempani eivät kannattaneet muinaisia stereotypioita, kuten 'pojat tykkäävät sinisestä' ja 'tytöt tykkäävät vaaleanpunaisesta', tai 'pojat leikkivät dinosauruksilla ja tytöt leikkivät nukeilla'. Jos vanhempani olisivat kertoneet minulle, että näistä asioista tykkääminen olisi tehnyt minusta pojan, olisin päätellyt, että olen poika."

"Vanhempani vain antoivat minun olla oma itseni. --- He eivät päätelleet, että olen homoseksuaali tai transsukupuolinen. He eivät laittaneet minua laatikkoon, joka olisi muokannut tulevaisuuttani vastoin omaa vapaata tahtoani."

Lindsay on tässä äärimmäisen tärkeän pointin äärellä. Eikö siinä, että muka vastakkaisen sukupuolen lailla käyttäytyvä lapsi luokitellaan transsukupuoliseksi, ole itse asiassa kyse sukupuolistereotypioista? Tällainen ajattelu ei ole vapautta olla oma itsensä. Se on sukupuolten teennäistä määrittelyä.

"Nykyisessä ajassa minut olisi todennäköisesti luokiteltu transsukupuoliseksi. Hiukseni olisi leikattu lyhyiksi (koska kaikilla pojillahan on lyhyt tukka, vai mitä?). Minulle olisi annettu 'poikien' vaatteita, siniseinäinen huone vaaleanpunaisen sijaan, ja minua olisi kehotettu teeskentelemään, että minulla on penis, ainakin kunnes sellainen voitaisiin kirurgisesti lisätä. Jos näin olisi käynyt, en osaa edes kuvitella, miten traumaattinen puberteetti-ikä olisi ollut minulle."

Kun Lindsay tuli murrosikään, hän kiinnostui pojista. Hän löysi itsestään naisellisuutta sitten, kun se tuntui luontevalta. Hän meni naimisiin ja on nyt äiti. Hän kokee syvästi olevansa nainen. Hän kertoo pitävänsä edelleen joistakin asioista, jotka luokitellaan miesmäisiksi, kuten rempallaan olevien paikkojen korjaamisesta kotona. Mutta hän pitää myös naisellisena pidetyistä jutuista, kuten kylpylässä käymisestä. Hänen miehensä on hyvin visuaalinen, sisustaa kotia ja ostaa suurimman osan perheen vaatteista, mutta rakastaa myös kalastusta.

"Nämä asiat eivät tee meistä homoseksuaaleja tai transsukupuolisia, ne tekevät meistä ainutlaatuisia ihmisiä."

"Koska vanhempani eivät koskaan pakottaneet minua siihen, en koskaan ajatellut, että jotkut niistä asioista, joista nautin, olivat 'poikien' juttuja tai 'tyttöjen' juttuja. Minä olin vain minä. Kun alamme kertoa pojille, että heidän on käyttäydyttävä 'tällä' tavalla ja tytöille, että heidän on käyttäydyttävä 'tuolla' tavalla tai he ovat transsukupuolisia, laitamme lapset pikkuruisiin laatikoihin, jotka saavat aikaan hämmennystä, turhautumista ja joskus elinikäistä psykologista ja tunne-elämän vahinkoa."

Lindsay on kiitollinen siitä, etteivät hänen vanhempansa tehneet varhain hänen sukupuoli-identiteettiään koskevia päätöksiä, vaan antoivat hänen kasvaa vapaasti.


Ole oma itsesi


Jotkut kokevat toki myös aikuisena itsensä toisen sukupuolen edustajaksi. Lindsayn teksti ei käsittele sitä puolta asiasta. Kyse on lapsista.

Lindsay Leigh Bentley osoittaa, että lasten määrittely transsukupuolisiksi tai homoseksuaaleiksi onkin osoitus liian tiukoista sukupuolirooleista. Kyse ei suinkaan ole mistään modernista vapaudesta, vaan siitä ikivanhasta luokittelusta, joka on turhaan rajoittanut elämäämme jo pitkään.

Kaikki vanhemmat haluavat parasta lapsilleen. Ollaan viisaita. Lapsen puolesta ei ole mahdollista tehdä sukupuoli-identiteettiä koskevia päätöksiä. Lapsi ei myöskään pysty tekemään sellaisia päätöksiä itse. Varsinkin alaikäisille suunnatut lääketieteelliset sukupuolenvaihdostoimenpiteet olisivat mielestäni äärimmäisen huono idea. Sellaisia on jo tarjolla ainakin Bostonissa, siitäkin huolimatta, että kyseisen klinikan omankin lääkärin mukaan vain 20 % lapsista, jotka ovat hämmentyneitä sukupuolestaan, ovat epävarmoja aikuisenakin.

Tähän vielä kasvatusviisaus:

"Eräs kasvatusvirhe on se, että tärkeissä asioissa annetaan liikaa vaihtoehtoja liian varhain. Vaihtoehdot vaativat asioiden tuntemista ja tekevät lapsen levottomaksi."
Tuula Majabacka: Totuuden etsijän tie  

Annetaan lasten toteuttaa itseään vapaasti ilman, että ylireagoimme ja otamme esiin valtaisan suuria kysymyksiä sukupuoli-identiteetistä. Ja jätetään se aikuinenkin mieheys ja naiseus vapaaksi turhista stereotypioista. Olemme kaikki monimutkaisia ja monipuolisia ihmisiä. Uniikkeja miehiä ja naisia.


Aihetta sivuaa teksti Sukupuolineutraali utopia.




Edit: suomalaisen nuoren aikuisen kokemus


"Itse ahdistuin lapsena sen seurauksena, kun kehotettiin kertomaan aikuisille, jos keho "tuntuu väärältä". Sitä ennen olin tyytyväinen poikamaisiin leikkeihini (sotaleikkejä serkkujen kanssa yms.).  Se tilanne, jossa mulle sanottiin noin ei ollut yhtään ahdistava ja aattelin vaan, että "ok, ei koske mua". Myöhemmin mietitytti, koska olin aika poikatyttö, enkä osannut leikkiä ns. tyttöjen leikkejä. Hämmennyin monet kerrat ja mietin, että ehkä olenkin oikeasti poika. Voin sanoa, etten ole, onnellinen äiti ja vaimo olen, naiseuteen tyytyväinen jo pitkään.


Ja sen lisäisin vielä, että ennen murrosikää on ehkä aikaista miettiä moisia, ei ainakaan mulle olleet sukupuoliasiat mitenkään ajankohtasia ja ne peilautuivat oikeestaan pelkästään juuri noihin leikkijuttuihin, eikä siihen, kuka olin. Taisin olla alle 10 v."

4 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hyvä ja tärkeä teksti, kiitos että jaoit asian suomeksi Löysin tästä aika monta samaistumiskohtaa.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että tästä asiasta joku kirjoittaa! Olen ihan samaa mieltä ja nyt löysin toisen, joka tämän on oivaltanut! Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Lindsayn teksti sai mulle aikaan ahaa-elämyksen. :)

      Poista
  3. Hyvä teksti! Itsekin olin poikatyttö ja edelkeen oidän "miesmäisistä" juutista. Joskus olen kauhulla ajatellut, jos minut olisikin siihen aikoinaan laitettu hormonihoitoihon ja estetty murrosiän kehitys naiseksi. Olen nyt kuitenkin onnellinen kolmen lapsen äiti ja ehdottomasti vastustan lapsille tehtäviä hoitoja. Oma lapseni on nyt aikuisena miettinyt, onko sittenkin vastakkaista sukupuolta. Asia on minulle jotenkin vaikea. Minun mielestäni ihminen voi elää niin monin tavoin naisena tai miehenä, etten oikein voi käsittää miksi pitäisi kehoa keinotekoisesti muokata leikkauksin tai hormonien. Oma lapseni on ollut hyvinkin tyypillinen oman sukupuolensa edustaja lapsena, joten asia hämmentää minua.

    VastaaPoista