tiistai 14. toukokuuta 2013

Euroviisut: Pelastusarmeijan bändi sekä avioliittopolitiikkaa


Tällä viikolla Eurooppa kokoontuu katsomaan Euroviisuja, yhtä maailman suosituimmista televisio-ohjelmista. Tänä vuonna kisat järjestetään Loreenin viimevuotisen voiton myötä Malmössä, Ruotsissa. Semifinaalit lähetetään tiistaina ja torstaina ja finaali on lauantaina. Sinisterministerin euroviisuja seuraava alter ego esittelee kaksi kilpailukappaletta.


Sveitsi: Takasa - You and me


Viime vuonna viisuissa ilahdutti Venäjää edustanut uskovaisten mummojen lauluyhtye Buranovskiye Babushki, joka tuli lopputuloksissa toiseksi. Tällä kertaa mukana on pelastusarmeijan bändi Sveitsistä! Takasa voitti Sveitsin karsinnat nimellä Heilsarmee, joka tarkoittaa kirjaimellisesti Pelastusarmeijaa. Nimeä ei kuitenkaan saanut käyttää viisuissa, koska poliittiset kannanotot ja tuotemerkit ovat kiellettyjä. Niinpä porukka otti nimekseen Takasa. Euroviisujen virallisessa artistiesittelyssä kerrotaan, että sana on swahilia ja se tarkoittaa "puhdistaa". Bändin mukaan sana kuvastaa rakkautta musiikkiin, elämäniloa ja hengellisyyttä.

Bändin jäsenten ikähaarukka ulottuu 21-vuotiaasta laulaja Sarahista 95-vuotiaaseen kontrabasistiin Emiliin. Emil on muuten vanhin esiintyjä euroviisuissa ikinä! Herttainen pappa on pirteä kuin mikä ja puhuupa erinomaista englantiakin. Bändiläisiä yhdistää artistiesittelyn mukaan rakkaus musiikkiin ja usko Jumalaan.

Itse kilpailukappale, vaikka onkin hieman mielikuvituksettomasti nimetty, on kelpo veto. Se on mukaansatempaava ja kertosäkeessä on kunnon yhteislaulufiilistä. Sanoitus kuvailee bändin mukaan jännitteitä nykyajan yhteiskunnassa ja sitä miten yksilöiden väliset suhteet ovat ainoa tapa ratkaista ne.



Takasan kappaleen virallinen esittelyvideo.


Suomi: Krista Siegfrids - Marry me


Suomen kilpailukappale on harmittoman oloista purkkapoppia, joka toimii ihan kohtuullisesti. Hauska sanoitus kertoo naisesta, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kultansa kosimaan. Kappaleesta on joidenkin feministien toimesta noussut pieni kohu, jota en aivan ymmärrä. Mielestäni pitäisi olla selvää, että sanat ovat huumoria. Minun olisi kyllä syytä olla suvaitsevainen toisten valituksia kohtaan, sillä itsekin vedän jonkunkokoisen herneen nokkaan viisun tiimoilta. Nyt on tosin kyse Kristan lavashowsta Malmössä ja avioliittopolitiikasta.

Krista Siegfrids on muuttanut Suomen euroviisukarsinnan jälkeen esitystään. Hän on tehnyt kappaleesta selkeän poliittisen kannanoton sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Kristan tanssijat ovat ensin pukeutuneet miesten vaatteisiin, mutta kappaleen lopussa viisumaisen pukutempun myötä asut muuttuvat hameiksi. Kappaleen lopuksi Krista suutelee naispuolista taustalaulajaansa.

Ilta-Sanomien mukaan Siegfrids on kieltänyt esityksen olevan poliittinen kannanotto, mutta on kritisoinut heti perään eduskunnan taannoista päätöstä hylätä samaa sukupuolta olevien avioliitto. PinkNews -sivuston lainauksessa käy myös ilmi, mistä todella on kyse:

“I don’t think ‘Marry Me’ is political,” said Siegfrids. “It’s about love and tolerance. But gay marriage is not allowed in Finland and that’s wrong. I wanted to make a statement about that."

"Statement" homoavioliitosta on siis meneillään Malmön lavalla torstain semifinaalissa. Tätä ei voi mitenkään väittää epäpoliittiseksi toiminnaksi. Samaisessa uutisessa Krista myös ilmaisee toivovansa gay-yhteisön ääniä.

Minulla ei ole mitään henkilökohtaisesti Kristaa vastaan. Olen myös sitä mieltä, että hänellä on oikeus ilmaista mielipiteitään sukupuolineutraalin avioliiton puolesta yhtä paljon kuin minulla on oikeus ilmaista mielipiteitä sitä vastaan. Nyt on kuitenkin kyse Suomen euroviisuedustajasta. Suomalaiset eivät äänestäneet voittajaksi sitä esitystä, joka Malmössä nyt nähdään. Kristalla ei mielestäni ole oikeutta muokata Suomea edustavaa lavashowtaan oman mielensä mukaiseksi poliittiseksi kannanotoksi. En itse asiassa ymmärrä, miten tämä seikka voi olla mennyt kisajärjestäjien seulan läpi. Sen saman seulan, johon Pelastusarmeija-sana jäi Sveitsin kohdalla.



 Kristan harjoitukset Malmössä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kiekkoummikot katsomossa


Uskaltauduin taannoin jääkiekkomatsiin. Olimme liikkeellä parin ystävän kanssa, kaikki kiekkoummikkoja. Kokemus oli voimakas, mutta yllättävällä tavalla.

Ottelukatsomossa on oma käyttäytymiskoodinsa. Lienee sanomattakin selvää, että me emme sitä hallinneet. Tulimme myöhässä ja peli oli ehtinyt alkaa. Emme tienneet tarkkaan, missä paikkamme olivat, ja ihmettelimme niiden sijaintia seisoen katsomon porrasparvekkeella. Takarivistä kuului karjuntaa: "Pois tieltä!" Seuraavaksi lähdimme tunkemaan keskellä riviä oleville istuimille. Pelitilanteen ollessa käynnissä. Ultimate fail. Tuloksena oli meihin kohdistuvaa aggressiota joidenkin fanien taholta.

Päästyämme istumaan kökötimme kauhuissamme uskaltamatta liikkua, puhua tai hengittää ainakaan ennen seuraavaa erätaukoa. Emme käsittäneet, miksi meille oltiin vihaisia. Seuraamalla katsomon edesottamuksia alkoi pikkuhiljaa valjeta, mitä olimme tehneet väärin. Täällä saa siis olla seisten vain pelin ollessa poikki. Hyvin loogista, kun sen tajuaa.

Yleisön käyttäytyminen pelitapahtumien herättämine reaktioineen oli meille muutenkin mysteeri. Emme päässeet mukaan. Varsinkaan, kun emme ymmärtäneet, mitä kaukalossa oikeastaan tapahtui. Televisioidussa ottelussa on se hyvä puoli, että joku selostaa koko ajan, mitä on meneillään. Tällä kertaa selostuksena oli lähinnä vieressä istuvan tuntemattoman miehen kiroilu. Häpeäkseni on myönnettävä, että en jaksanut edes yrittää seurata peliä kunnolla.

Tietämättömyys etiketistä, meihin kohdistuneet ärsyyntyneet reaktiot ja ottelutapahtumien mysteeriluonne saivat aikaan ulkopuolisen olon. En oikein osannut rentoutua edes makkarajonossa. Hallista poistuessa jäi päällimmäisenä mieleen - oli se kohtuullista tai ei - joidenkin negatiivinen suhtautuminen meihin noviiseihin. Tunsin itseni epätervetulleeksi enkä halunnut mennä uudestaan.


Mitä tästä voimme oppia?


Olen harvoin ollut tilanteessa, jonka kulttuuri on minulle täysin vierasta. Teki hyvää asettua kujalla olevan henkilön asemaan. Mieleeni välähti seuraava rinnastus.

Voiko ihmisestä, joka tulee ensimmäistä kertaa seurakuntaan, tuntua samalta?

Onko seurakunnassakin kirjoittamattomia käyttäytymissääntöjä, jotka ensikertalaiselle ovat tyystin hämärän peitossa? Onko seurakunnan tapa toimia kokonaisuudessaan arvoitus tulijalle? Onko kokouksen sisältö käsittämätöntä ja tylsää sellaiselle, joka ei tunne asiaa?

Ennen kaikkea: Suhtaudummeko negatiivisesti niihin untuvikkoihin, jotka rikkovat koodia? Millainen olo jää ihmiselle, joka lähtee kokouksestamme? Muistaako hän päällimmäisenä kylmältä tuntuneen suhtautumisen ja ulkopuolisuuden tunteen? Tuleeko hän koskaan takaisin?

Olen varma siitä, että meille huutaneet lätkäfanit eivät tarkoituksella tehneet oloamme ikäväksi. Häiritsimme heitä ja he reagoivat tilanteeseen impulsiivisesti tavalla, jonka voimakkuus oli suhteessa heidän intohimoonsa peliä kohtaan. Jos seurakunnassa luomme ihmisille epätervetulleen tunteen, tuskin teemme sen tahallamme. Olemme vain omassa maailmassamme. Kuten kiekkokatsomo.

Muistetaan välillä asettua ummikon asemaan.


P.S. Minulla ei suinkaan ole mitään lätkäfaniutta vastaan, tuntemani fanit ovat huippuporukkaa. Teksti on subjektiivinen kuvaus siitä, miltä tilanne tuntui kyseisenä hetkenä. Olen kyllä jälkeenpäin ajatellut antaa livelätkälle uuden mahdollisuuden.