sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Naiseus ja Raamatun tulkinnan periaatteet


Joillakin on sellainen käsitys, että naisen asemaa rajoitetaan Raamatussa. Mistä tällainen näkemys saa alkunsa? Ensinnäkin meidän on syytä erottaa se, mitä Raamattu kuvailee ja se, mitä se käskee. Raamatun aikoina vallalla oli suurimmaksi osaksi patriarkaalinen eli miesvaltainen kulttuuri, jossa naisella oli huomattavasti vähemmän oikeuksia kuin miehellä. Tämä elämäntapa näkyy Raamatun ajankuvassa, mutta se ei tarkoita sitä, että Jumala olisi hyväksynyt asian.

Ehkä suurempi ongelma on kuitenkin se, että kristityt ovat tulkinneet kyseenalaisella tavalla joitakin raamatunkohtia. Tietyt naisia koskevat maininnat on käsitetty tavalla, josta on seurannut naista alistavaa ajattelua. Tarkastelemme nyt muutamaa tällaista kohtaa.

Raamattua lukiessa on hyvin tärkeää käyttää historiallis-kieliopillista tulkintamenetelmää. On otettava huomioon historiallinen tilanne, eli kenelle ja millaiseen tilanteeseen kirje on kirjotettu. Teksti on myös analysoitava kieliopillisesti - eli sanat saavat merkityksen lauseyhteydessä, lauseet asiayhteydessä jne. Päämääränä on selvittää, mitä kirjoittaja alunperin halusi sanoa ihmisille, joille teksti on tarkoitettu. Tästä syntyy tekstin merkitys nykyisillekin lukijoille.

Raamatunlauseita ei siis voi ymmärtää oikein, jos niitä käsittelee irrallisina ilman alkuperäistä asiayhteyttä.


Kohta 1: Onko nainen apulainen?

 

1.Moos.2:18
Herra Jumala sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

Jotkut ovat tulkinneet, että tämän jakeen mukaan nainen on miehen apulainen ja siten alempiarvoinen ja käskytettävä. Alkukielen apua tarkoittava sana ”ezer” on kuitenkin tarkalta määritykseltään seuraava: Joku, joka tarjoaa apua sellaisella alueella, jolla henkilöllä itsellään on puutteita. Termi ei viittaa siihen, että auttaja olisi heikompi, tai vahvempikaan, kuin autettava.

Jakeen loppuosa on käännetty käyttäen termiä ”sopiva”. Kirjaimellisesti alkuperäinen hepreankielinen teksti puhuu henkilöstä, joka on ”vastapäätä”. Tämä ilmaisee tasa-arvoa ja samankaltaisuutta. Nainen ja mies on siis tarkoitettu täydentämään toisiaan tasa-arvoisessa suhteessa!


Kohta 2: Voiko nainen johtaa seurakunnassa?


1.Tim. 3:2
Seurakunnan kaitsijan tulee siis olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, kunniallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan.”

Tämän paikan perusteella jotkut ajattelevat, että nainen ei voi olla seurakunnassa johtavissa tehtävissä, kuten pastorina tai vanhimmiston jäsenenä. Mutta mitä lopulta tarkoittaa ”yhden vaimon mies”? Kreikan kielessä kyseessä on idiomi. Idiomi on ilmaus, jossa käytetään tuttuja sanoja ilmaisemaan jotakin, mikä ei ole sama asia kuin sanojen merkitys sellaisenaan (kuten "ole hyvä" suomen kielessä). Yhden vaimon mies tarkoitti henkilöä, joka eli moraalisesti puhdasta elämää. Raamatunkohdan sisältö ei ole, että johtajan olisi pakko olla mies.


Kohta 3: Saako nainen opettaa?

 

1. Kor. 14:34
Naiset olkoot vaiti teidänkin seurakuntanne kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin lakikin sanoo.”

Tämä on joskus tulkittu niin, että naiset eivät saisi opettaa tai pitää puheenvuoroja seurakunnissa. Jaetta ei kuitenkaan voi ottaa näin kirjaimellisesti. Ensinnäkin Paavali puhuu muualla (1.Kor. 11:5) siitä, että naiset kyllä profetoivat kokouksissa. Avain on seuraavassa jakeessa:

1. Kor. 14:35
Jos he tahtovat oppia jotakin, kysykööt kotona omalta mieheltään, sillä naisen on häpeällistä puhua seurakunnan kokouksessa.”

Kyseessä oli todennäköisesti hölötyskielto seurakunnan naisille. Ajan patriarkaalisen kulttuurin takia naiset eivät olleet saaneet opetusta hengellisissä asioissa. Tällöin heille varmaan tuli mieleen useita kysymyksiä, kun opetettiin kirjoituksista, jotka olivat heille vieraita. Mitä ilmeisimmin naiset häiritsivät kokouksissa, ja Paavali puuttui tähän!


Raamattu ei ole naista alistava tai rajoittava kirja. Olen itse vakuuttunut siitä, että Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen tasaveroisiksi, eikä halua rajata naisten toiminta-alaa millään tavalla kapeammaksi kuin miehen. Syntiinlankeemus pilasi miehen ja naisen tasaveroisen rinnakkaiselon. Me uskovat olemme kuitenkin kutsuttuja palaamaan Jumalan alunperin tarkoittamaan järjestykseen.


Aikaisempi blogiteksti parisuhteesta: Aviomies päättää, vaimo suostuu?
Ulkopuolinen artikkeli, jossa käsitellään mm. naisen johtajuutta seurakunnassa:  
Johtajan perhesuhteet puntarissa

tiistai 19. helmikuuta 2013

Aviomies päättää, vaimo suostuu?


Ajauduin tässä pitkähköön keskusteluun siitä, onko miehellä Raamatun mukaan oikeus päättää asioista avioliitossa. Huomasin, että on monia nuoriakin, jotka ovat sitä mieltä, että miehellä on ennaltamäärätty oikeus sanoa viimeinen sana ja vaimon tehtävä on suostua. Totesin, että minun on itse tarkoin perusteltava näkemykseni kysymykseen.

Käydäänpä Efesolaiskirjeen kimppuun. Korostan, että kyseessä on näkemys, joka perustuu omaan koulutukseeni ja tutkimiini lähteisiin. Jos olet eri mieltä, ei hätää. Useisiin oppikysymyksiin on monia tulkintoja. Se ei ole meille uhka, kunhan emme kyseenalaista tärkeimpiä asioita, kuten Jeesuksen työtä ristillä jokaisen pelastukseksi, joka uskoo. Eriäviä käsityksiä sopii esittää, mutta meidän uskovien ei tule kiistellä opista, vaan rakastaa toisiamme.


Ef. 5:21-33
21 Ja olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa.
22 Vaimot, olkaa omalle miehellenne alamaisia niin kuin Herralle, 
23 sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruumiinsa, seurakunnan, vapahtaja.
24 Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehelleen kaikessa alamaisia.
25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, 
27 ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman. 
28 Samoin jokaisen miehen tulee rakastaa omaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 
29 Eihän kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä niin kuin Kristuskin seurakuntaa,
30 sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.  
31 Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 
33 Mutta myös jokainen teistä rakastakoon vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.
Raamattu kansalle -käännös 


Päättämisestä ei puhuta


Sanotaanko tässä jaejaksossa, että miehellä on automaattinen oikeus päättää asioista? Vai onko tässä edes lainkaan kyse siitä, kuka päättää?

Kreikkalaisroomalaisessa kulttuurissa miehellä oli ehdoton määräysvalta naiseen. Paavali ei opetuksellaan näytä vahvistavan tätä tapaa, kun tekstiä tutkii. Usein Paavali saarnasikin vapautta perinteisistä, orjuuttavista kulttuurisäännöistä. Tässä jaejaksossa Paavali esittää kirjoitusaikana radikaalin näkemyksen siitä, että miehen ja vaimon on kummankin oltava toiselleen alamaiset. Koko jaksossa onkin läsnä tasa-arvon ajatus, joka oli täysin uusi sen ajan patriarkaalisessa kulttuurissa. On myös hyvä mainita, että ohjeet annettiin kulttuuriin, jossa järjestetyt liitot usein suurella ikäerolla olivat normi, eikä rakkaus avioliitossa ollut nykyiseeen tapaan itsestään selvä ihanne.

Jae 5:21 on yhteydessä edellisiin jakeisiin, joissa annetaan ohjeita Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Paavali antaa ohjeen kaikille uskoville olla toisilleen alamaiset. On erittäin huomattavaa, että Paavali sanoo tässä näin KAIKILLE. Paavali esittää käänteentekevän uuden ohjeen: Sen, että ihmisten suhteet eivät perustuisi siihen, kuka määrää, vaan vapaaehtoiseen keskinäiseen alamaisuuteen. Tähän antaa Pyhä Henki uskoville voiman. Tämä ohje koskee myös miehiä ja vaimoja, joiden tilannetta Paavali siirtyy nyt käsittelemään. Jae 5:21 onkin avain seuraavien jakeiden tulkintaan.

Jakeessa 5:22 jatketaan alamaisuudesta puhumista osoittamalla kehotus vaimolle. Tämä ei pyyhi pois edellisen jakeen ohjetta yleisestä alamaisuudesta. Jakeessa 5:24 tarkennetaan vaimon alamaisuuden olevan kuin seurakunnan alamaisuutta Kristukselle. Millaista tämä seurakunnan alamaisuus on?

"Se on vapaaehtoinen, nöyrä vastaus hänen epäitsekkääseen, uhrautuvaan palvelutyöhönsä ja hänen jatkuvaan vahvistavaan ja hoivaavaan läsnäoloonsa. Tällä alamaisuudella ei ole mitään tekemistä ulkoisen hallinnan tai pakon kanssa."
Bauch: Suorat sanat - Paavalin opetuksen vaikeita kohtia,  s. 204

Jeesus ei "määräile" seurakuntaa, vaikka hän toki asettaakin Raamatussa käskyjä. Käsitämme hänet väärin, jos ajattelemme niin. Ihmisellä on alusta asti ollut vapaa tahto. Hän voi päättää, seuraako Jumalaa, vaikka päätöksensä seuraukset hänen on toki lopulta kannettava. Emme mielestäni voi tulkita tämän raamatunkohdan tarkoittavan sitä, että miehellä olisi ennaltamäärätty oikeus päättää vaimon asioista. Vertausta avioliitosta ja Kristuksen ja seurakunnan suhteesta ei voi myöskään viedä ihan loppuun asti, koska Kristus on tietenkin jotain täysin ainutlaatuista asemansa ja työnsä puolesta.

Jakeessa 5:23 miehen sanotaan olevan naisen pää niinkuin Kristus on seurakunnan pää. Pää-sanan käännösvaihtoehdoista löysin eri näkemyksiä, jotka eivät nähdäkseni ole nyt olennaisia. Olennaista on se, millainen Kristuksen suhde seurakuntaan on, millaisen mallin se antaa? Kristus laskeutui kirkkaudesta maan päälle vaikuttimenaan uhrautuva, palveleva rakkaus. Jakeessa 5:25 tämä annetaan malliksi miehelle selkein sanoin.

Joidenkin mukaan jakeista 5:22-23 löytyy myös sellainen ajatus, että mies ja vaimo ovat oma yksikkönsä, jotka kuuluvat toisilleen, ei muille. Muiden, kuten kirjoitusaikana suvun patriarkan, ei tulisi puuttua heidän asioihinsa. Heidän on myös oltava uskollisia. Päänä olemisen on tulkittu myös kuvastavan läheistä yhteyttä.

Jakeissa 5:26-29 Paavali antaa lisää ohjeita aviomiehille. Tämä lähestymistapa oli toden totta radikaali. Tuona aikana ei ollut tapana ajatella, että miehillä oli mitään velvoitteita kohdella vaimojaan lempeästi. Miestä kehotetaan tässä rakastamaan (kyseessä on verbi agapaoo, joka tarkoittaa uhrautuvaa ja epäitsekästä rakkautta) vaimoaan kuin itseään ja asettamaan itsensä alttiiksi vaimon puolesta. Tässä puhutaan siis kokonaisuudessaan selkeästi samantyyppisestä suhteesta kuin jakeessa 25 mainittu Kristuksen uhrautuminen seurakunnan vuoksi. On erittäin huomattavaa, että Paavalin tässä tarkentaessa opetuksensa sisältöä hän ei puhu lainkaan siitä, kuka määrää! Päinvastoin hän puhuu palvelevasta asenteesta.

Paavali antaa opetukseensa loppukaneetin jakeessa 5:33. Vaimon tulee kunnioittaa miestään ja miehen tulee rakastaa vaimoaan. Vaikka kumpikin neuvo varmasti kuuluu kummallekin - emmehän voi ajatella, että esimerkiksi vaimon ei tarvitse rakastaa miestään, koska tässä ei niin erikseen sanota - voimme kenties nähdä tässä viittauksen miehen ja naisen hieman erilaisiin tarpeisiin parisuhteessa. Yleistäen voidaan sanoa, että miehelle on erityisen tärkeää kokea, että häntä arvostetaan, naiselle, että hän saa kokea hellää rakkautta.


Yhdessä epäitsekkäästi

 

En näe tässä raamatunkohdassa olevan lainkaan kyse siitä, kuka "päättää", vaan siitä, millainen asenne puolisoilla tulee olla toisiaan kohtaan.

Jaejakson kehotukset voisi tiivistää seuraavasti: Kumpikin on kutsuttu olemaan alamaisia toisilleen; kumpikin on kutsuttu kunnioittamaan toista ja rakastamaan epäitsekkäästi. Paavali käyttää hieman eri retoriikkaa miehen ja naisen kohdalla, mutta periaatteessa kehotuksissa molemmille on hyvin paljon samaa. Yksittäisiin jakeisiin tuijottamisen sijaan meidän on etsittävä opetuksen kokonaissanoma.

Miehen rooli perheessä on kuitenkin fyysisesti vahvempana enemmän suojeleva ja huolta pitävä kuin naisen, joka on haavoittuvampi varsinkin synnyttäjänä ja pienten lasten hoitajana. Mies on vastuussa perheestään huolehtimisesta. Nainen on kutsuttu kunnioittamaan miestään. Naisen ei tule olla kapinassa miestään vastaan tai nalkuttaa, vaan hänen tulee arvostaa miestään ja tämän työtä perheen hyväksi. Sivuhuomautuksena: jos mies kohtelee perhettään huonosti esimerkiksi alkoholismin takia, tilanne on omanlaisensa, eikä vaimon toki tarvitse tai tulekaan sitä hyväksyä.

Käsitykseni raamatullisesta parisuhteesta on siis ennen kaikkea molemminpuolinen kunnioitus ja alamaisuus ja uhrautuminen, toisen parhaan ajatteleminen kaikella tavalla. Päätöksentekoon avioliitossa periaatteenani on yhteisten päätösten etsiminen, ei se että mies päättää ja naisen tehtävä on suostua. Yhteisten päätösten etsimisessä hyvänä ohjenuorana on nimenomaan epäitsekäs rakkaus.

Kuten eräs opettajani aikanaan sanoi, avioliitossa ei pitäisi lainkaan olla kyse siitä, kuka päättää. Jos näin on, ollaan helposti hakoteillä. Avioliitto on yhteinen yritys.




Aiheeseen liittyy myös blogiteksti Hyvästi sukupuolten kamppailu.

Käytettyjä lähteitä:
Graig S. Keener: The IVP Bible Background Commentary
Manfred T. Brauch: Suorat Sanat - Paavalin opetuksen vaikeita kohtia
The Expositor's Bible Commentary, volume 11
Rogers & Rogers: The New Linguistic and Exegetical Key to the Greek New Testament
Aikoinaan luennoilla saamani opetus

lauantai 16. helmikuuta 2013

Hyvästi sukupuolten kamppailu


Kirjoituksessa Sukupuolineutraali utopia käsittelin modernia pyrkimystä häivyttää sukupuolten väliset erot. Tämän kehityksen taustalla lienee pohjimmiltaan pelko siitä, että erilaisuus tarkoittaisi samaa kuin eriarvoisuus. Seuraava raamatunjae tarjoaa meille mielenkiintoisen näkemyksen aiheeseen. Kyse on tilanteesta, jossa mies on jo luotu, mutta ei vielä nainen.

1.Moos. 2:18
Herra Jumala sanoi: ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.”

Tässä käytetty alkukielen apua tarkoittava sana ”ezer” on tarkalta määritykseltään seuraava: joku joka tarjoaa apua sellaisella alueella, jolla henkilöllä itsellään on puutteita. Termi ei viittaa siihen, että auttaja olisi heikompi tai vahvempi kuin autettava.

Jakeen loppuosa on käännetty käyttäen termiä ”sopiva”. Kirjaimellisesti alkuperäinen hepreankielinen teksti puhuu henkilöstä, joka on ”vastapäätä”. Tämä ilmaisee tasa-arvoa ja samankaltaisuutta.


Luotu yhteistyöhön

 

Jumalan alkuperäisen suunnitelman mukaan mies ja nainen ovat siis tarkoitettu täydentämään toisiaan tasavertaisessa suhteessa. Kummallakin on ominaisuuksia, jotka toiselta puuttuvat. Miehet ja naiset on tarkoitettu toimimaan yhteispelillä, muutenkin kuin parisuhteessa. Yhdessä he ovat lisäksi täydellisempi Jumalan kuva kuin yksin, kuten ilmaistaan myös kohdassa 1. Moos. 1:27: ”Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Käsiteltyä kohtaa ei siis voi tulkita niin, että nainen olisi tarkoitettu miehen palvelijaksi. Sama periaate pätee myös toisinpäin. Jos esimerkiksi feminismi pyrkii miehen lannistamiseen, ollaan yhtä lailla väärillä jäljillä. Sukupuolet ovat nimenomaan tasaveroisia.


Eroon kilpailusta


Jumalan tarkoittama miehen ja naisen harmoninen, toista täydentävästä yhteiselo meni rikki syntiinlankeemuksessa ja sukupuolten kilpailu alkoi. Historian aikana naiset ovat yleensä vetäneet tässä lyhyemmän korren (kuten 1. Moos. 3:16 ennakoi). Vastapainoksi on syntynyt feminismi, jolla on Pohjoismaissa melko vahva asema. Feminismiä on toki monenlaista ja tasa-arvoa ajaessaan se on saanut aikaan paljon hyvää. Ylilyöntejä, kuten pyrkimys miehen lannistamiseen tai tällä hetkellä pinnalla oleva sukupuolineutraaliuden vaatimus, on kuitenkin sattunut.

Kamppailun ollessa käynnissä miehen ja naisen erilaisista ominaisuuksista puhuminen voidaan kokea uhkaksi. Uskovat on kutsuttu pyrkimään eroon kilpailuasetelmasta. Jeesuksen työn kautta syntiinlankeemuksen vaikutuksella ei ole meihin entisenlaista valtaa. Raamatun pohjalta meidän on turha pelätä sukupuolten erilaisuutta, koska vahvuutemme on tarkoitettu kummankin vahvuudeksi. 

Itse en esimerkiksi naisena hermostuisi siitä, jos joku todistaisi, että miehet olisivat yleisesti ottaen parempia kuskeja. Erilaisuus ei tarkoita, että toinen olisi toista ylempiarvoisempi. Tietenkin eri sukupuolten vahvuudet myös vaihtelevat henkilön mukaan. Ei kaikilla miehillä ole hyvä avaruudellinen hahmottamiskyky eivätkä kaikki naiset sovellu hoiva-alalle. Millaiset vahvuutemme ovatkaan, käyttäkäämme niitä sovussa yhteiseksi eduksi. Sukupuolineutraaliutta ei tarvita.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pois pinnallisuudesta


Kirjoituksessa Mitä naiselta halutaan käsittelin sitä, miten nykyään usein ajatellaan, että naisen olisi oltava seksikäs ollakseen kiinnostava ja kaunis. Mitä Raamattu asiasta ajattelee? Millainen nainen on kaunis?

1.Moos.1:27a
Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen…”

Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Kuvastamme Jumalaa omalla tavallamme, sekä miehet että naiset. Heijastamme kukin sitä suunnatonta rikkautta, mitä Jumalassa on. Tämä merkitsee sitä, että olemme kauniita omana itsenämme riippumatta siitä, satummeko näyttämään juuri siltä, mikä kunakin aikana on muodikkainta.

Tällä kertaa haluan kuitenkin painottaa jotain muuta. Joskus tuntuu, että reagoimme ulkonäköpaineisiin niin, että puhumme vain siitä, että jokainen on kaunis ulkoisesti. Jos vastaamme pinnallisuuteen puhumalla vain pinnasta, olemme itsekin vähän pinnallisia. Raamatussa sisäinen kauneus on todella tärkeää! Voisi olla ihanteellista, jos pystyisimme hyväksymään sen, että olemme ulkoisesti kauniita Jumalan luomina, ja sen jälkeen keskittyisimme sisäiseen kauneuteen. Se on koko elämämme kannalta paljon rakentavampaa kuin pinnallisuus.


Sisäinen maailma kauniiksi


1. Piet. 3:3
3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, tukkalaitteilla ja kultakoruilla koristautumista tai hienoihin vaatteisiin pukeutumista,
4 vaan olkoon se katoamaton, salassa oleva sydämen ihminen, hengeltään lempeä ja hiljainen. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista.”

Ensimmäisen Pietarin kirjeen kohta ei kiellä kivoja vaatteita sinänsä tai koruja tai kampauksia tai itsensä ilmaisemista omalla tyylillä. Myös visuaalisuus on Jumalan lahja. Tässä on kyse siitä, mikä on tärkeintä. Meidän ei pitäisi keskittyä ennen kaikkea ulkoiseen kaunistautumiseen. Kohdan voi katsoa sisältävän myös ajatuksen laittautumisen motiiveista. Lähdeteoksen mukaan naiset yrittivät siinä kulttuurissa, mistä kirje kertoo, herättää huomiota mainituilla varustuksilla. Meidän ei pidä tehdä näin, ei vietellen eikä ylpein motiivein: katsokaa minua, olen tyylikkäin! Motiivejaan kannattaa tarkkailla. Ennen kaikkea Jumala kutsuu meitä tässä kohdassa kuitenkin keskittymään sisäiseen kauneuteen.

Jakeessa 4 puhutaan ”salassa olevasta sydämen ihmisestä”. Se tarkoittaa sisäistä maailmaamme. Meidän pitäisi ennen muuta pyrkiä siihen, että sisäinen maailmamme olisi kunnossa, eli Jumalan tahdon mukainen. Mitä on asenteissamme, pyrkimyksissämme, mitä ajattelemme toisista ihmisistä, kunnioitammeko Jumalaa? Sisäiseen maailmaamme kuuluvia asioita on mahdoton listata. Kyse on kaikesta, mitä päässämme liikkuu.

Ei siis lopulta ole niin tärkeää, miten pääni ulkopuoli on, miten hiukset ja meikki on laitettu. On ensiarvoisen tärkeää, mitä pääni sisällä tapahtuu!

Jakeessa 4 asetetaan tavoitteeksemme lisäksi lempeys ja hiljaisuus. Lempeys-sanaa käytetään myös Jeesuksesta, eli kyseessä on varmasti meillekin tavoittelemisen arvoinen ominaisuus. Alkukielen hiljainen-termiin sisältyy myös rauhallisuus. Voisimmeko ehkä tulkita sanan viittaavan sisäiseen rauhaan? Kenties tähän sisältyy myös ajatus ei-hyökkäävästä käytöksestä toisia kohtaan?

Tuli tässä mieleen, että Lady Gaga ei taida vastata Raamatun naisihannetta. Loppukaneettina vielä:

1. Sam. 16:7b
Ihminen ei näe niinkuin Herra näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.”